Toisto televisiossa

Jos kytket kameran televisioon erikseen myytävällä HDMI-kaapelilla, voit toistaa tallennettuja stillkuvia ja videoita televisiossa.

Jos kuva ei näy televisioruudulla, tarkista, että [Asetus: Videojärjest.] ‑asetuksen arvo [NTSC] tai [PAL] on oikein (television videojärjestelmän mukaisesti).

  1. Liitä HDMI-kaapeli kameraan.

    • Aseta HDMI-kaapeli kameran HDMI micro ‑LÄHTÖ-liitäntään.
  2. Liitä HDMI-kaapeli televisioon.

    • Kytke HDMI-kaapeli television HDMI IN ‑porttiin.
  3. Avaa televisio ja valitse kytketty liitäntä vaihtamalla television videotuloa.

  4. Käännä kameran virtakytkin asentoon Virta päällä.

  5. Paina Toisto-painiketta.

    • Kuvat näkyvät nyt televisiossa eikä kameran näytössä näy mitään.
    • Kuvat näytetään automaattisesti liitetyn television parhaalla tarkkuudella.

Huomio

  • Säädä videon äänen voimakkuutta televisiosta. Äänen voimakkuutta ei voi säätää kamerasta.
  • Katkaise virta kamerasta ja sulje televisio ennen kameran ja television välisen kaapelin kytkemistä tai irrottamista.
  • Kuvan reunat eivät ehkä näy kaikissa televisioissa.
  • Älä liitä muita laitteita kameran HDMI micro ‑LÄHTÖ ‑liitäntään. Se voi aiheuttaa toimintahäiriön.
  • Jotkin televisiot eivät ehkä näytä kuvia epäyhteensopivuuden vuoksi.
  • Saattaa kestää hetken ennen kuin kuvat tulevat näkyviin. Voit välttää viiveen valitsemalla [Asetus: HDMI-tarkkuus] ‑asetukseksi [1080p] ().
  • Kosketusnäytön toiminnot eivät ole tuettuja, kun kamera on liitetty televisioon.